Yksi ehdoton suosikkikohteeni Jordaniassa on kanjoni nimeltään Wadi Alghwair. Kanjonille on vajaa tunnin ajomatka Petrasta ja se alkaa kaupungista nimeltä Shobak. Kävelyreitti kanjonin pohjalla kestää neljästä kuuteen tuntiin riippuen omasta kunnosta ja tahdista. Kanjonin pohjalla on vettä ja paikka paikoin vesi yltää polviin asti. Luonto Wadi Alghwairissa on vehreää ja kaunista ja siellä voi ottaa suihkun kesken patikoinnin luonnon omasta suihkulähteestä taikka pulahtaa luonnon muovaamaan pieneen uima-altaaseen. Virkistävät suihkut auttavat jaksamaan patikoimaan helteessä loppuun asti. Retkelle kannattaa pakata riittävästi vettä, sillä reitin varrella ei ole tarjolla minkäänlaisia palveluita. Alue ei ole vielä turismin valtaama ja on sen vuoksi todella ainutlaatuinen kokemus.
Patikoinnin aikana maisema vaihtuu kuivasta aavikosta kukoistavaan vehreyteen ja mahtavista vuorista kapeisiin soliin. Matka on todella kiehtova sen monipuolisen maiseman takia. Reitti päättyy Wadi Araban aavikolle, missä kuumuus ja kuivuus iskee taas. Törmäsimme aavikolla beduiiniin, joka oli paimentamassa vuohilaumaansa. Hän kutsui meidät telttaansa teelle ja otimme kutsun ilolla vastaan, koska oma juomavetemme oli jo loppunut. Kävellessämme teltalle näin elämäni ensimmäisen kerran skorpionin - onneksi kuolleen sellaisen!
Saavuimme teltalle, mikä oli todella alkeellinen kyhäelmä kankaista, pellistä ja oljista. En voinut uskoa silmiäni, että joku voisi todella asua siellä. Keskellä erämäätä, kuivassa ja kuumassa auringonpaahteessa ilman juoksevaa vettä. Pienessä teltassa asui ainakin 6 ihmistä ja heillä oli paljon eläimiä paimennettavanaan: kanoja, kukkoja, vuohia, aaseja, koiria ja kissoja. Lapset olivat hyvin onnellisia meidät nähdessään ja olivat pelkkää hymyä. Oli taas silmiäavaavaa huomata, kuinka onnellisia ja tyytyväisiä nämä beduiinilapset olivatkaan, vaikka elämän ulkoiset puitteet eivät ehkä ole aivan kunnossa - ainakaan meidän mielestämme. Lasten hiukset olivat aivan hiekan peitossa ja kasvot pölyssä. Likaiset vaatteet olivat joko liian suuria tai liian pieniä. Hiekka pöllysi ja tarttui hikisiin kämmeniimme. Yksi lapsista esitteli minulle ylpeänä heiluvaa maitohammastaan. Beduiineilla on muuten tapana sitoa lapsen heiluva maitohammas langalla irtokiveen ja heittää kivi kauan pois, jolloin hammas irtoaa kiven voimalla.
Köyhyydestä ja likaisuudesta huolimatta lapset jaksoivat nauraa ja iloita ja esittelivät meille innoissaan omia aarteitaan - kiviä. He esittelivät myös ylpeinä minulle eläimiään ja leikimme niiden kanssa hiekalla. Heidän kissaemo oli juuri saanut kolme pentua ja he tarjoutuivat antamaan minulle yhden pennun! Uskomaton jakamisen ja anteliaisuuden taito jaksaa edelleen hämmästyttää minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti