torstai 4. huhtikuuta 2013

Pikku-Petra


Vietimme erään yön Pikku-Petrassa tähtitaivaan alla. Kokemus oli vähintäänkin eksoottinen ja mieleenpainuva. Saimme autokyydin yömyöhään ylös vuorille. Auto rämisteli eteenpäin pitkälle ylös vuoren seinää ja sammui aika ajoin vaikean maaston vuoksi. Pompin takapenkillä ja yritin tähystellä tietä sysimustassa yössä kuun valossa. Yht'äkkiä auto pysähtyi voimakkaasti jarruttaen: Eteemme ilmestyi beduiini muulilla ratsastaen! Säikähdin ensin, että mies jäi automme alle, mutta huomasin pian että hän oli kunnossa. Sen jälkeen ehdin säikähtää, että oliko mies maantierosvo, joka ryöstää meidät kaikki! Avasimme ikkunan, juuri minun puoleisen ikkunan ja mies tuli ratsunsa kanssa keskustelemaan meille. Miehet sopivat jotakin omalla kielellään minkä jälkeen jatkoimme rauhassa matkaamme.

Ajoimme autolla niin ylös kuin pystyimme ja lopulta matka tyssähti jyrkän seinän vuoksi. Purimme leiritavaramme autosta ja levitimme ne maahan. Auto kaasutti pois ja jäimme seisomaan pimeyteen. Kuulin ylhäällä vuorilla, kuinka villikoirat ulvoivat ja tunsin, että ympärillämme oli muitakin eläimiä. Yritin kännykkäni valossa tiirailla ympärilleni, mutta kun valo osui kiiluviin silmiin, päätin sammuttaa sen. Yht'äkkiä mies, joka meinasi jäädä automme alle saapui paikalle, sitoi muulinsa ja liittyi seuraamme. Keitimme teetä nuotiolla ja vesipiippu oli luonnollisesti seuranamme.

Rupattelimme siinä kolmestaan, kunnes olin huomaavinani, että jokin liikkui leirimme lähettyvillä. Säikähdin ja totesin, että jokin lähestyy meitä. Kun hahmo tuli lähemmäs osoittautui hänkin tuttavaksi, joka liittyi myöskin seuraamme. Tuntui hassulta, että joku voi kävellä yksin keskellä yötä keskellä ei mitään ja sattumalta löytää meidän seuraamme ja jäädä siihen viettämään iltaa.


Kun vihdoin yritimme käydä nukkumaan, ei siitä tullut yhtään mitään. Pelkäsin kuollakseni ympärilläni vaanivia varjoja ja epäilyttäviä ääniä. En pystynyt nukahtamaan ja vahdin leiriämme kännykkäni valolla nuotion hiipuessa hiljalleen. Aamun pikkutunneilla sain kuitenkin vihdoin unen päästä kiinni, mutta sainkin pian ikimuistoisen herätyksen, kun aasi tökki minut hereille turvallaan. Pikku-Petran vuoristossa raikasi, kun kiljuin sydämeni pohjasta!

Onneksi tästäkin pelottavasta yöstä selvittiin ja aamulla näin henkeäsalpaavan kauniin maiseman, mistä minulla ei ollut edellisenä yönä tietoakaan. Maisema todellakin mykistää katselijansa. Valokuvat eivät pysty kuvailemaan sitä uskomatonta tunnelmaa, mitä näillä jännittävillä retkilläni olen saanut nähdä ja kokea.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti