Beduiinielämää

Nyt olen päässyt oikeasti sisälle beduiinielämään. Aloitin työt Petran päänähtävyydessä Monasteryssa eilen. Myyn vuoren huipulla hopeaa eri muodoissa, kuten kaula- tai rannekoruina, puukkoina ja vaaseina. Paikalliset beduiininaiset ovat valmistaneet kaikki hopeaesineet käsin. Kuningatar Noor perusti aikoinaan säätiön (Queen Noor Foundation http://www.nooralhusseinfoundation.org/ ), minkä ideana on työllistää köyhiä beduiininaisia ja mahdollistaa ja opettaa myös naisia tienaamaan omaa rahaa.

Heräsimme eilen aamulla aikaisin ja lähdimme Monasteryn liikkeen omistajan kanssa hakemaan tuoretta leipää ja muita tarvikkeita liikkeeseen. Ajoimme Petraan ja poimimme matkalta kyytimme vanhan länsimaalaisen rouvan. Hän hyppäsi iloisena kyytiimme, rupatteli meille niitä näitä ja nautti aamuteetään samalla. Istuimme hänen kanssaan takapenkillä ja saavuimme erääseen pikku puotiin ja kannoimme osan leivistä ja juomavedestä sinne. Luonnollisesti meidät kutsuttiin juomaan lisää teetä ja astuimme sisään.

Jäin rouvan kanssa hetkeksi kahdestaan ja hän kyseli minun taustojani ja minä hänen. Kysyin häneltä miten pitkään hän on asunut Petrassa ja hän vastasi että ikuisuuden; 35 vuotta. Samassa mieleeni tuli ajatus, että voisikohan tämä rouva olla kuuluisan kirjan Married to a bedouine (http://marriedtoabedouin.com/) kirjoittaja Marguerite Van Geldermalsen. En kuitenkaan ollut varma, joten kysyin vielä mistä hän on kotoisen ja kun hän vastasi "Uudesta Seelannista" olin varma, että hän oli Marquerite. Oikein mukava vanha rouva! :) Ja erinomainen kirja, suosittelen lukemaan!

Marguerite asuu ja työskentelee edelleen Petrassa, vaikka hänen miehensä on jo kuollut. Yksi hänen kolmesta lapsestaan asuu edelleen täällä Petrassa ja loput kaksi ovat muuttaneet opintojen perässä muualle. Margueriten poika on naimisissa mieheni serkun kanssa ja he asuvat ja työskentelevät Petrassa.

Aamuteen jälkeen kiipesimme ylös Monasteryyn ja minut perehdytettiin hopean saloihin. Turisteja saapuu ympäri maailmaa ja luonnollisestikin herätän hiukan kummastusta työskentelemällä beduiinien kanssa yhdessä maailman ihmeessä ;) Työ on mukavaa ja päivät kuluvat nopeasti turistien kanssa rupatellessa ja hopeaa kiillottaessa. Ja maisema on luonnollisestikin aivan mieletön, mikäs se on katsellessa tällaista näkymää päivät pitkät:

Nukumme yömme ylhäällä Monasteryn lähettyvillä, sillä matkan taittaminen ylös vuoren huipulle on melko työlästä eikä sitä jaksa tehdä joka päivä - tai ainakaan minä en vielä jaksa! Ehkäpä kuntoni kehittyy tässä viikkojen varrella! Nyt olemme käymässä nukkumaan ehkäpä maailman kauneimmassa paikassa. Sanat eivät riitä kertomaan, miten upeaa maisema edessäni on tällä hetkellä. Kuu valaisee upeasti Petran vuoria ja tuntuu että pystyisimme koskettamaan tähtiä. Tuuli ulvoo ja näemme kaukana Wadi Musan kaupungin valot. Ulkona on täysi hiljaisuus. Ainoa asia, mikä ei oikein sovi tähän kuvioon, on kannettavastani kajastava valo ;)

Punainen meri

Törmäsin eilen elämäni ensimmäisen kerran merisiiliin - eikä kohtaaminen ollut mitenkään mieluisa. Vietimme yön teltassa Aqabassa Punaisen meren rannalla. Telttoja oli todella paljon ja paikalliset tulevatkin viettämään usein vapaa-aikaansa rannalle, jolloin helle hiukan hellittää. He grillaavat ja kuuntelevat musiikkia ja nukkuvat yön teltassa. Aamulla voi suoraan kirmaista mereen aamu-uinnille ja jatkaa päivää aurinkoa palvoen.

Menin vilvoittelemaan ja uimaan aivan rantaan ja nautin meren tuoksusta ja aalloista. Kaikki oli täydellistä - kunnes yht'äkkiä osuin kädelläni merisiiliin. Kipu oli hirveä ja lähdin uimaan rantaa kohti hädissäni. Oli hyvin matalaa, mutta en uskaltanut nousta vielä seisomaan etten tallaa toiseenkin merisiiliin. Lopulta kipu kävi niin kovaksi, että jouduin nousemaan ja huomasin kävellessäni rantaa kohti, että käteni valui todella paljon verta. Yksi piikeistä oli mennyt etusormeni kynnen sisään.

Mieheni tuli heti apuun ystävänsä kanssa ja mietin pitäisikö lähteä sairaalaan, mutta he tiesivät paremmat konstit. Apuun tuli myös rantavahti, joka sanoi, että nämä merisiilet eivät ole myrkyllisiä ja näitä haavereita tapahtuu joka pvä uimareille. Sanoin hädissäni, että voisiko joku pissata käteeni ja miehet katsoivat minua vähän hitaasti... Vasta tänään tajusin, että virtsa olikin ensiapu meduusan polttoon - ei merisiilin! :D

Ensiapu merisiilin pistoon on joko tulikuuma vesi tai kuuma hiekka. Jotkut ihmiset jopa polttavat tulella piikkien reiät, mikä estää tulehdusvaaran. Onneksi rannalla oli kahvila, mistä sain keitettyä vettä ja työnsin käteni mukiin - ja huusin kovaa! Paikalliset tiesivät kertoa, että piikkejä ei saa alkaa kaivamaan itse pois, sillä merisiilin piikki avaa ikäänkuin haarniskansa ihon sisällä mikäli sitä aletaan sörkkiä. Kun se avaa "sivuhaaransa", on piikin poisvetäminen mahdotonta, sillä se repii haavaa vain suuremmaksi - ja on erittäin erittäin kivuliasta. Viinietikka pehmentää sivupiikit ja tekee piikistä taas sileän. Liottelin kättäni viinietiikassa ja sen jälkeen taas kuumassa vedessä, mikä irroittaa piikin ihosta.

Punaisen meren sanotaan olevan yksi maailman vaarallisimmistä meristä, mutta samalla sen merenalainen elämä on myös eksoottinen ja kaunis. Kannattaa siis olla varuillaan, kun ui Punaisessa meressä ja kunnioittaa sen voimaa. Merisiilet tulevat todella rantaan, joten jonkinlaiset uimakengät olisi hyvä pitää jalassa.

Muuten Aqaban reissumme meni hyvin. Kun selvisin merisiilen hyökkäyksestä menimme ystäviemme kanssa syömään tuoretta kalaa, mikä on erinomaista Aqabassa. Saimme itse valita kalatiskiltä, mitkä kalat kokki meille valmistaa ja menimme sen jälkeen odottamaan illallista ravintolan puolelle. Kala on todella herkullista Aqabassa, suosittelen kokeilemaan! :)

Wadi Alghwair

Yksi ehdoton suosikkikohteeni Jordaniassa on kanjoni nimeltään Wadi Alghwair. Kanjonille on vajaa tunnin ajomatka Petrasta ja se alkaa kaupungista nimeltä Shobak. Kävelyreitti kanjonin pohjalla kestää neljästä kuuteen tuntiin riippuen omasta kunnosta ja tahdista. Kanjonin pohjalla on vettä ja paikka paikoin vesi yltää polviin asti. Luonto Wadi Alghwairissa on vehreää ja kaunista ja siellä voi ottaa suihkun kesken patikoinnin luonnon omasta suihkulähteestä taikka pulahtaa luonnon muovaamaan pieneen uima-altaaseen. Virkistävät suihkut auttavat jaksamaan patikoimaan helteessä loppuun asti. Retkelle kannattaa pakata riittävästi vettä, sillä reitin varrella ei ole tarjolla minkäänlaisia palveluita. Alue ei ole vielä turismin valtaama ja on sen vuoksi todella ainutlaatuinen kokemus.

Patikoinnin aikana maisema vaihtuu kuivasta aavikosta kukoistavaan vehreyteen ja mahtavista vuorista kapeisiin soliin. Matka on todella kiehtova sen monipuolisen maiseman takia. Reitti päättyy Wadi Araban aavikolle, missä kuumuus ja kuivuus iskee taas. Törmäsimme aavikolla beduiiniin, joka oli paimentamassa vuohilaumaansa. Hän kutsui meidät telttaansa teelle ja otimme kutsun ilolla vastaan, koska oma juomavetemme oli jo loppunut. Kävellessämme teltalle näin elämäni ensimmäisen kerran skorpionin - onneksi kuolleen sellaisen!

Saavuimme teltalle, mikä oli todella alkeellinen kyhäelmä kankaista, pellistä ja oljista. En voinut uskoa silmiäni, että joku voisi todella asua siellä. Keskellä erämäätä, kuivassa ja kuumassa auringonpaahteessa ilman juoksevaa vettä. Pienessä teltassa asui ainakin 6 ihmistä ja heillä oli paljon eläimiä paimennettavanaan: kanoja, kukkoja, vuohia, aaseja, koiria ja kissoja. Lapset olivat hyvin onnellisia meidät nähdessään ja olivat pelkkää hymyä. Oli taas silmiäavaavaa huomata, kuinka onnellisia ja tyytyväisiä nämä beduiinilapset olivatkaan, vaikka elämän ulkoiset puitteet eivät ehkä ole aivan kunnossa - ainakaan meidän mielestämme. Lasten hiukset olivat aivan hiekan peitossa ja kasvot pölyssä. Likaiset vaatteet olivat joko liian suuria tai liian pieniä. Hiekka pöllysi ja tarttui hikisiin kämmeniimme. Yksi lapsista esitteli minulle ylpeänä heiluvaa maitohammastaan. Beduiineilla on muuten tapana sitoa lapsen heiluva maitohammas langalla irtokiveen ja heittää kivi kauan pois, jolloin hammas irtoaa kiven voimalla.

Köyhyydestä ja likaisuudesta huolimatta lapset jaksoivat nauraa ja iloita ja esittelivät meille innoissaan omia aarteitaan - kiviä. He esittelivät myös ylpeinä minulle eläimiään ja leikimme niiden kanssa hiekalla. Heidän kissaemo oli juuri saanut kolme pentua ja he tarjoutuivat antamaan minulle yhden pennun! Uskomaton jakamisen ja anteliaisuuden taito jaksaa edelleen hämmästyttää minua.

Aavikko ja Kuollut meri

Beduiinit viettävät usein vapaapäivänsä (pe-la) aavikolla perheen kesken. Taas yksi vastaavanlainen tapa viettää viikonloppua, kuten me Suomessa telttaillen tai kesämökeillämme. Teimme kerran parin päivän retken, mikä alkoi Wadi Araban erämaasta. Wadi Rum on turisteille tutumpi erämaa, mitä tarjotaan monissa opaskirjoissa, mutta siellä ei pääse nauttimaan aidosta aavikkoelämästä, koska turismi on valloittanut alueen. Wadi Araba on turisteille vieraampi paikka ja sen vuoksi paikallisten suosima rauhallisempi alue. 

Juuri ennen aavikolle siirtymistä tyhjensimme hiukan maasturin renkaita, jotta ne eivät uppoaisi hiekkaan ja ajaminen onnistuisi paremmin. Ajoimme ylös pitkin jyrkkiä hiekkadyynejä ja taas alas kuten vuoristoradassa. Saavuimme lopulta keskelle aavikkoa ja pystytimme leirin. Auringonlasku oli kaunein mitä olen ikinä ennen nähnyt. Pimeän tultua teimme nuotion ja aloimme kokata illallista. Illan menu oli täytettyä munakoisoa, kanaa, perunaa ja vihanneksia.

Vietimme iltaa porukalla ja ihailimme upeaa tähtitaivasta. Nukuimme patjoilla keskellä erämaata taivasalla ja nautimme tunnelmasta. Aamulla jatkoimme matkaamme ja näimme pienen vesilammikon keskellä aavikkoa! Se ei ollut kangastus, vaan oikea lammikko, mikä oli jäänyt jäljelle tulvan jäliltä. Matkamme jatkui kohti Ammania ja Kuollutta merta. 

Kuollut meri on upea nähtävyys. Voit uida joko yleisellä tai yksityisellä rannalla. Yleinen ranta on ilmainen,  mutta se ei kata mitään palveluita, kuten suihkua, mikä on ehdoton suolaisen uintireissun jälkeen. Yksityinen ranta maksaa 16 dinaaria ja se sisältää suihku- ja wc-tilat, baarin sekä uima-altaan. Suosittelen yksityistä rantaa melko suolaisesta hinnasta huolimatta. Kuolleessa meressä uimisen jälkeen iho on niin suolainen, että suihku on välttämätön. 

Kuolleen meren pohjan mudan sanotaan olevan hyväksi iholle joten valelimme kroppamme ja kasvomme sillä. Meressä on hassua kellua selällään, sukeltamista ei suositella eikä sitä edes pystyisi tekemään korkean suolapitoisuuden vuoksi. Ainut tapa uida on selällään kelluminen. Jos yrität uida normaaliin tapaan, meri kääntää sinut samantien selälleen. Arvokkaat korut kannattaa jättää pukuhuoneeseen, sillä suola saattaa vauroittaa niitä. 

Uinnin jälkeen jatkoimme matkaa Ammaniin, Jordanian pääkaupunkiin. Amman on taas todella erilainen kuin Aqaba ja Petra. Ammanissa on suurkaupungin meininki, kovat liikenneruuhkat, paljon ihmisiä, kova meteli ja paljon saastetta ja likaa. Sieltä löytyy myös suuria ostoskeskuksia, mistä löytyy kaikki kansainväliset brändit sekä illanviettopaikkoja, kuten elokuvateattereita ja discoja.

Luolaelämää

Vielä tänäkin päivänä osa Petran beduiineista asuu muinaisissa luolissa. 1980- luvulle asti lähestulkoon kaikki beduiinit asuivat luolissa, lapset syntyivät luolaan, kävivät koulua luolassa ja elivät arkipäivästä elämäänsä luolassa. Jordanian valtio kuitenkin päätti 80-luvun puolivälissä, että ihmisen ei ole sopivaa asua luolassa ja päätti rakentaa beduiinikylän. Valtio antoi maatilkun beduiineille ja beduiinijohtaja jakoi maan tasapuolisesti asukkaiden kesken. Kylään syntyi taloja, joissa on toimiva vesisysteemi, suihkut ja wc-tilat. Kylään perustettiin myös oikea koulu, ruokakauppa sekä pieniä liikkeitä ja palveluita vuosien varrella.

Osa beduiineista halusi jäädä luolaan asumaan, koska eivät sopeutuneet nykypäivän asumis- ja elämismuotoon. Suurin osa heistä kuitenkin muutti asuntoihin. Luolat kuitenkin jäivät olemaan ja luolaelämästä on syntynyt lähinnä vapaa-ajan viettotapa. Etenkin miehet viettävät öitä luolissa, kun haluavat olla rauhassa, nauttia hiljaisuudesta tai muuten vaan ladata akkujaan. Miehet viettävät luolissa usein aikaa isollakin porukalla ja joskus myös vaimo ja lapset tulevat mukaan viettämään muutaman yön luolassa, vähän niikuin me Suomessa menemme kesämökeille viikonloppisin.

Luolat ovat kuin asuntoja. Niissä on painava rautaovi ja ovissa iso munalukko. Lattia muurataan sementillä tasaiseksi ja se peitetään suurilla matoilla ja patjoilla. Seinät ja katot on usein maalattu valkoiseksi, mikä auttaa kynttilän liekkiä valaisemaan luolaa paremmin. Seinillä roikkuu erilaisia seinäryijyjä tai muita koristeita. Luola varaa lämpöä talvisin ja pysyy viileänä kesäisin. Kynttilät tuovat lämpöistä valoa ja romantiikkaa luolaan.

Puhdas vesi ja ruoka tuodaan aasien tai muulien avulla ylös luolaan. Ruoka tehdään ulkona nuotiossa, teemme usein kanaa ja vihanneksia foliossa. Tärkeimmät tavarat ovat kuitenkin teepannu ja vesipiippu ;) Ne kulkevat aina matkassa mukana.  Mikäli ruoka tai juoma loppuu voi aina mennä naapuriluolaan syömään tai juomaan muiden beduiinien pariin. Beduiinit ovat hyvin vieraanvaraisia ja kohteliaita ja aina niin iloisella tuulella :)

On pysäyttävää huomata, kuinka onnellinen ja tyytyväinen kansa, joka ei omista mitään voikaan olla! Ihmiset Petrassa ovat niin tyytyväisiä vähään. Vaikka ei omisteta paljon, silti ollaan aina  valmiita jakamaan vähäisestäkin ruoasta ja juomasta. He jakavat keskenään aina tarpeen tullen myös tavaroita ja esineitä, koruja ja vaatteita. Mikäli joku toinen tarvitsee tiettyä asiaa enemmän kuin itse, ovat he valmiita antamaan omastaan. Aina tarjotaan kattoa pään päälle eikä kaveria jätetä koskaan pulaan. Tukiverkosto on hämmästyttävän kattava.

Beduiini häät

Sain mahdollisuuden ottaa osaa aitoihin beduiini häihin. Perinteiset beduiinihäät kestävät 3-5 päivää ja koko kylä on kutsuttu juhlimaan. Jokainen voi osallistua voimiensa mukaan; voit olla mukana juhlassa jokaisena päivänä taikka vain yhtenä. Jokainen voi myös pukeutua haluamallaan tavalla, joku laittaa parhaan iltapukunsa, toinen tulee taas farkuissa ja t-paidassa. Juhlaan osallistuu niin suuri joukko ihmisiä, että luonnollisestikin mukaan mahtuu jos minkälaista asua, persoonaa ja häälahjaa.

Perinteisissä beduiinihäissä miehet ja naiset juhlivat erikseen. Häät ovat paikka, mihin naiset saavat tulla ilman huivia näyttävissä meikeissään. Naiset selkeästi panostavat hääjuhlaan ja käyttäytyvät täysin eritavoin kuin miesten seurassa. Menin alkuillasta helteen hiukan hellittäessä sulhasen perheen kotiin, missä siskot nappasivat minut samantien huoneeseensa, missä oli hurja kaaos päällä. Mekkoja oli sikin sokin siellä täällä ympäri huonetta ja naiset säntäilivät ympäriinsä ja etsivät meikkejänsä ja kynsilakkojansa. Istuin hiljaa sängyn reunalla ja seurasin tätä kaaosta huvittuneena. Olin meikannut itseni mielestäni sopivaan häälookiin, mutta siskot ehdottivatkin minulle, että saavatko he meikata minut... Sanoin hämilläni, että olen jo meikannut. Ilmeisesti perus ripsari ja poskipuna eivät olleet tarpeeksi näyttäviä! Kun näin naisten lopputuloksen, ymmärsin miksi kalpenin heidän rinnallaan :)

Kun leidit olivat vihdoin täydessä tällingissä, olimme valmiita siirtymään "naisten juhlapaikalle". Se oli talon kellarissa mihin oli tuotu isot musalaitteet ja hienot discovalot! Miehet juhlivat kadulla myöskin musan soidessa ja valojen välkkyessä. Kun saavuimme kellariin hyökkäsi noin 20 lasta kimppuuni. Lapset menivät aivan sekaisin, kun huomasivat että häissä oli joku ulkomaalainen. Lapset roikkuivat mekossani ja osa hyppäsi ylös tarttuen vapaana olleisiin hiuksiini ja jäivät roikkumaan niihin! En pystynyt ottamaan askeltakaan, koska olin lasten piirittämänä. Meteli oli korvia huumaava, lapset kirkuivat ilosta, nauroivat ja huusivat suoraa huutoa ja taustalla soi arabialainen napatanssimusiikki niin kovaa, että lattia tärisi.

Olin aluksi melko sokissa, mutta naiset tulivat pian apuun ja hätistivät lapset pois ympäriltäni. Samalla he raivasivat minulle tien huoneen reunalle istumaan. Paikalla oli satoja naisia ja vielä enemmän lapsia. Musiikki soi ja naiset tanssivat villisti erilaisia perinnetansseja isossa piirissä ja huudahtelivat ja kiljahtelivat aina sopivassa välissä. En saanut istua hetkeäkään rauhassa lapsilta. Yksi letitti tukkaani, toinen sitoi nauhaa kaulaani, kolmas piti kädestäni kiinni ja tuijotti hymyillen silmiini, neljäs nyki hameenhelmaani ja viides yritti kiivetä syliini istumaan. Välillä lapset alkoivat tapella keskenään hiusteni letittämisvuoroista ja siinä tappelun lomassa myös hiukseni saivat tuntea sen nahoissaan. Lapset tappelivat toisella kädellä ja toinen käsi piti tiukasti kiinni hiuksistani. Apua.

Naiset tulivat pian taas hätiin ja ajoivat lapset pois, mutta he tulivat aina samantien takaisin. Sitten alkoi ruokailu. Musiikki pysäytettiin ja muutama "tarjoilija" toi suuret, pyöreät vadit lattialle ja naiset kerääntyivät noin viiden hengen ryhmissä vatien ympärille istumaan. Hääruokana oli riisiä ja kanaa ja söimme sitä sorminemme lattialla istuen. Ruokailu oli hyvin nopeasti ohi ja musiikki laitettiin takaisin pauhamaan ja villi tanssi jatkui taas. Ehdin hädin tuskin alta pois kun naiset rynnivät takaisin lattialle ja aloittivat tanssin. Myös minut vedettiin mukaan tanssiin- halusin tai en ;)

Hääjuhlaan kuului myös pieniä ohjelmanumeroita tanssiesitysten lisäksi. Muutama nainen saapui isot korit päänsä päällä keskelle tanssilattiaa ja tanssivat ringissä vatsatanssia ja heittelivät koreista meille vieraille pieniä lahjoja. Sain pussukan, minkä sisällä oli minikokoinen hajuvesi, karkkia ja hennatatuointi. Jatkoimme tanssia ja hiki virtasi pitkin kasvoja. Perinteisiin kuuluu myös sulhasen kanssa tanssiminen. Sulhanen ilmestyi keskelle tanssilattiaa ja tanssitti meitä kaikkia hetken aikaa ja lähti sen jälkeen takaisin miesten osastolle.

Juhlat jatkuvat myöhään yöhön ja lapset saavat olla menossa mukaan niin pitkään kuin ikinä haluavat. Kotiintuloaikaa ei ole. Lähdin itse ennen puoltayötä pois naisten kemuista mutta kuulin musiikin paukkeen myöhään aamuyöhön asti. Seuraavana päivänä nukutaan pitkään ja kerätään voimia seuraavan illan ja yön rientoihin.

Pikku-Petra

Vietimme erään yön Pikku-Petrassa tähtitaivaan alla. Kokemus oli vähintäänkin eksoottinen ja mieleenpainuva. Saimme autokyydin yömyöhään ylös vuorille. Auto rämisteli eteenpäin pitkälle ylös vuoren seinää ja sammui aika ajoin vaikean maaston vuoksi. Pompin takapenkillä ja yritin tähystellä tietä sysimustassa yössä kuun valossa. Yht'äkkiä auto pysähtyi voimakkaasti jarruttaen: Eteemme ilmestyi beduiini muulilla ratsastaen! Säikähdin ensin, että mies jäi automme alle, mutta huomasin pian että hän oli kunnossa. Sen jälkeen ehdin säikähtää, että oliko mies maantierosvo, joka ryöstää meidät kaikki! Avasimme ikkunan, juuri minun puoleisen ikkunan ja mies tuli ratsunsa kanssa keskustelemaan meille. Miehet sopivat jotakin omalla kielellään minkä jälkeen jatkoimme rauhassa matkaamme.

Ajoimme autolla niin ylös kuin pystyimme ja lopulta matka tyssähti jyrkän seinän vuoksi. Purimme leiritavaramme autosta ja levitimme ne maahan. Auto kaasutti pois ja jäimme seisomaan pimeyteen. Kuulin ylhäällä vuorilla, kuinka villikoirat ulvoivat ja tunsin, että ympärillämme oli muitakin eläimiä. Yritin kännykkäni valossa tiirailla ympärilleni, mutta kun valo osui kiiluviin silmiin, päätin sammuttaa sen. Yht'äkkiä mies, joka meinasi jäädä automme alle saapui paikalle, sitoi muulinsa ja liittyi seuraamme. Keitimme teetä nuotiolla ja vesipiippu oli luonnollisesti seuranamme.

Rupattelimme siinä kolmestaan, kunnes olin huomaavinani, että jokin liikkui leirimme lähettyvillä. Säikähdin ja totesin, että jokin lähestyy meitä. Kun hahmo tuli lähemmäs osoittautui hänkin tuttavaksi, joka liittyi myöskin seuraamme. Tuntui hassulta, että joku voi kävellä yksin keskellä yötä keskellä ei mitään ja sattumalta löytää meidän seuraamme ja jäädä siihen viettämään iltaa.

Kun vihdoin yritimme käydä nukkumaan, ei siitä tullut yhtään mitään. Pelkäsin kuollakseni ympärilläni vaanivia varjoja ja epäilyttäviä ääniä. En pystynyt nukahtamaan ja vahdin leiriämme kännykkäni valolla nuotion hiipuessa hiljalleen. Aamun pikkutunneilla sain kuitenkin vihdoin unen päästä kiinni, mutta sainkin pian ikimuistoisen herätyksen, kun aasi tökki minut hereille turvallaan. Pikku-Petran vuoristossa raikasi, kun kiljuin sydämeni pohjasta!

Onneksi tästäkin pelottavasta yöstä selvittiin ja aamulla näin henkeäsalpaavan kauniin maiseman, mistä minulla ei ollut edellisenä yönä tietoakaan. Maisema todellakin mykistää katselijansa. Valokuvat eivät pysty kuvailemaan sitä uskomatonta tunnelmaa, mitä näillä jännittävillä retkilläni olen saanut nähdä ja kokea.