tiistai 22. tammikuuta 2019

Petra on paras!

 
"Mennään Petraan!" Tätä lausetta saimme kuulla joka päivä sen jälkeen kun S pääsi juoksemaan Petran hiekalla, auringon laskiessa, upeiden vuorten välissä. On siellä pienelle 2v taaperolle (ja aikuisillekin) paljon, paljon nähtävää ja koettavaa.



Välillä S purki energiaa juoksemalla täysiä hiekalla, välillä ratsastettiin aasilla ja välillä hevosella. Piti käydä tervehtimässä vapaana olevia, villejä koiranpentuja ja maistelemassa basaareiden granaattiomenoita. 



Palava kiipeilemisenhalu on verissä. Ylöspäin oli päästävä, oli maasto millaista tahansa. Tuli siinä äidillekin hyvää liikuntaa kun sai juosta vauhdikkaan taaperon perässä pitkin maita ja mantuja! ;)


S hokee vielä Suomeen palattuammekin aina silloin tällöin, että "mennään Petraan". Pikkumiehelle jäi hyviä muistoja tältäkin reissulta ja kova ikävä takaisin toiseen kotimaahan. Jälleen kerran on todettava, että on tämä kahden niin täysin erilaisen maan välillä asuminen ja eläminen suuri rikkaus. Ja jaksan olla onnellinen ja kiitollinen siitä että meillä on mahdollisuus elää molempien maiden välillä ja ottaa parhaita paloja molemmista kulttuureista ja tavoista mukaan meidän elämään :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti