Itsenäisyyspäivä

Avasin tänä aamuna tuttuun tapaan facebookin metrossa matkalla töihin. Facebookissa on hauska "vuosikello": se näyttää joitakin "elämän kohokohtia", mitä olen joskus postannut. Sain tällaisen muistopostauksen ensimmäistä kertaa tänään. Postasin tämän alla olevan kuvan juuri tänä samana päivänä, kaksi vuotta sitten. Kuvatekstinä oli "On top of the world".

Muistan tämän päivän kuin eilisen enkä voi tajuta että siitä on jo kaksi vuotta aikaa! Olin aamulla tullut taas töihin koruliikkeeseen Monasteryn eteen. Myin paljon hopeaa tuona päivänä. Työpäiväni jälkeen Tayseer tuli luokseni ja joimme teetä ja poltimme shishaa.

Eräs taiwanilainen turistityttö tuli juttelemaan kanssamme. Hän kysyi voiko Monasteryn päälle kiivetä. Monet turistit kysyivät tätä meiltä. Ylös kiipeäminen on erittäin kiellettyä. Ainakin kaksi turistia on pudonnut Monasteryn huipulta. Minkäänlaisia selviytymismahdollisuuksia ei ole mikäli sieltä putoaa... Monasteryn kupolien reunat voivat myös murentua ja pettää, joten putoaminen ei aina ole välttämättä omista kiipeilytaidoistasi kiinni.

Kerroimme tämän tälle turistitytölle mutta kerroimme samalla myös sen, että kyllä sinne silti kiivetään. Seuraamme liittyi siinä vaiheessa myös ystävämme Faisal. Tyttö halusi kaikesta huolimatta ylös ja päätimme sitten yhteistuumin viedä hänet huipulle - omalla vastuulla tietenkin.

Odotimme, että kaikki turistit poistuivat alueelta ja aloitimme kiipeämisen. Olimme pian Monasteryn huipulla ja minun päätä huimasi jo siinä vaiheessa. En mielestäni ole korkeanpaikan kammoinen mutta en mitenkään erityisesti pidäkään niistä. Tyttö napsi paljon kuvia, mutta halusi päästä vieläkin korkeammalle näkemään auringonlaskun. 

Monasteryn takana kohoaa vielä jyrkkä vuorenhuippu ja jatkoimme matkaa vielä sinne. Muistan miten tuuli yltyi mitä korkeammalle kapusimme. Ylöspäin oli vielä ihan suht ok kiivetä, mutta kyllä silloinkin jo pelotti. Lopulta olimme huipulla ja näkymä oli uskomaton. Tuo hyppykuvani on otettu huipulta. Se oli todellakin "On top of the world". Mieletön, henkeäsalpaava paikka, maisema, tuuli ja tunnelma. 

Työpaikkani näkyy kuvan vasemmassa reunassa pienenä neliönä

Auringonlasku oli upea ja nautinnollinen, mutta meidän alastulosta en voi sanoa samaa. Meidän piti lähteä kapuamaan alas heti auringonlaskun jälkeen, jotta ehtisimme alas ennen pimeän tuloa. Jäädyin totaalisesti, kun yritin lähteä jyrkkää seinämää alaspäin. Jalat olivat vetelät ja sydän hakkasi kovaa. En pystynyt lähteä alaspäin ja hetken ajan harkitsin jo että viettäisin yöni vuoren huipulla. Huusin ja kiljuin samalla kun tulin vähän kerrassaan alaspäin. Se oli todella pelottavaa enkä ehkä tee moista temppua enää uudestaan... ;) 

Alaspäästyämme kohtasimme satumaisen valon hetken ajan kun auringonlaskun hento kajastus heijasti samaan aikaan nousevan kuun valon kanssa. Se oli ihmeellinen ja kaunis hetki.

Tänään on muuten Jordanian Itsenäisyyspäivä. Hyvää Itsenäisyyspäivää rakas Jordania! <3

Appivanhemmat

Jatkan vielä samasta aiheesta, mistä kirjoitin edellisessä postauksessani. Nimittäin saan minä usein myös kysymysiä siitä että miten Tayseerin vanhemmat ottivat minut vastaan. Yhteistä kieltähän meillä ei ole, yritän heikolla arabian kielelläni jollakin tavoin kommunikoida heidän kanssaan ja kyllä sillä muutaman sanan osaamisellakin jo pääsee aika pitkälle! Kehonkielellä paikataan ne puuttuvat sanat.

Myös Tayseerin vanhemmat ovat hyväksyneet minut 100%:sti ja hyväksyneet liittomme. Jordaniassa vanhemmilla on suurempi rooli päätöksen teossa kuin meillä Suomessa. Mikäli Tayseerin isä (tai isoveljet) eivät olisi hyväksyneet minua Tayseerin vaimoksi, emme voisi olla nyt naimisissa. Se kuulostaa meistä tietenkin erikoiselta, mutta näin se vaan on. Siksi olenkin kiitollinen myös Tayseerin vanhemmille ja sisaruksille, että he hyväksyivät minut ja ottivat minut avosylin perheenjäseneksi.

Tayseerin vanhemmat olisivat myös voineet kieltää meidän Suomeen muuton. Mutta sitäkään ei meiltä kielletty vaan päätöksemme hyväksyttiin. Tottakai koko suku siellä oli surullinen kun muutimme Petrasta pois mutta he olivat samalla myös onnellisia puolestamme.

Vanhemmat

Kun kerron tarinaani beduiinimiehen kanssa elämisestä, lähes poikkeuksetta jokainen kysyy minulta heti ensimmäisenä kysymyksen "mitä mieltä vanhempasi ovat tästä"? On hassua, mutta myös ymmärrettävää, että se tulee joka kerta ensimmäisenä kysymyksenä. Olen monesti miettinyt kirjoittavani tästä aiheesta ja eilisiltainen keskustelu ystäväni kanssa insipiroi minua nyt vihdoin kirjoittamaan tästä.

Muistan sen hetken, kun kerroin perheelleni, että beduiinimieheni, ketä he eivät olleet koskaan tavanneet, kosi minua viime reissullani Petrassa. Isäni pomppasi samantien illallispöydästä ylös ja tuli halaamaan minua ja onnitteli iloisesta uutisesta. Perässä tuli veljeni ja äitini. Se ei ollut ihan perinteisin tapa mennä naimisiin. Perinteitä tässä ei ole pahemmin muutenkaan noudatettu, mutta sen verran olin vanhanaikainen, että halusin perheeni tapaavan tulevan aviomieheni ennen kuin menin hänen kanssaan naimisiin. Niimpä vein perheeni Jordaniaan.

Matka oli ikimuistoinen. Perheeni ja Tayseer tulivat parhaalla mahdollisella tavalla toimeen - kaikilla oli asenne kohdillaan ja tutustumisloma meni täydellisesti. Perheeni sopeutui käsittämättömän nopeasti beduiinielämään. He yöpyivät hotellissa Wadi Musassa, mutta tulivat luonnollisestikin yökylään myös meidän luolaan! Äitini unelma oli ratsastaa sinne aasilla minun kertomien tarinoideni perusteella ja se toive toteutettiin! :D 

Illallistimme naapuriluolassa isolla porukalla. Beduiinit olivat kiinnostuneita tapaamaan perheeni ja he tulivatkin sankoin joukoin illallistamaan kanssamme. Siinä me istuimme kaikki yhdessä isossa ringissä lattialla nuotion rätistessä ulkona ja huilun soittoa kuunnelleen. 

Perheemme tutustuivat myös toisiinsa. Illallistimme toisena iltana Tayseerin vanhempien kotona ja Tayseerin isä kertoi meille tarinoita nuoruudestaan ja Tayseer tulkkasi niitä meille englanniksi. Veljien ja siskojen ja naapureiden lapset juoksivat jaloissamme ja alkoivat "esittää" perheelleni. Meteli oli taas katossa ja ulko-ovi kävi koko ajan. Milloin sisään tuli naapuri etsimään lapsiaan - tai muuten vaan käymään, milloin sieltä tuli joku perheenjäsen, milloin lampunkorjaaja uusi, iso kattolamppu olallaan, milloin kukakin...! :D Tilanne oli aika koominen. Mutta sekin meni hyvin! 

Vanhempani ja koko perheeni on ottanut Tayseerin parhaalla mahdollisella tavalla perheeseemme. Kukaan ei ole koskaan epäillyt tai kyseenalaistanut päätöksiäni. Minuun on aina luotettu, että osaan tehdä itse omat päätökseni. Minua on kannustettu ja autettu aina kun olen apua tarvinnut. Vaikka jokainen meistä tekeekin elämästään oman näköisen, on perheen tuki silti äärettömän tärkeä asia. 

Minua ei ole koskaan muiden mielipiteet ohjanneet elämäni päätöksissä ja tottakai olisin jokatapauksessa tehnyt tämän valinnan elämässäni - lähimmäisteni tuella tai ilman. Mutta olen äärettömän onnellinen ja kiitollinen, että sain tehdä tämän perheeni tuella ja hyväksynnällä. Tämä ei ole aina nimittäin itsestäänselvyys. Olen onnekas, kun olen saanut tällaiset vanhemmat ja veljen <3 Parhaat mahdolliset!

Tämä biisi kiteyttää ajatukseni.

Vappureissu

Tämä kuva kertoo varmasti kaikille missä juhlittiin vappua? Aivan oikein, ihastuttavassa Kööpenhaminassa :) Miniloma Tanskaan tuli oikein sopivaan aikaan tuomaan lisäenergiaa alkavaan kevääseen. Ja kevät olikin Köpiksessä jo pitkällä.

Nyhavn

Köpiksessä tuli käveltyä PALJON. Ihana ilma houkutteli pysyttelemään ulkosalla ja nauttimaan maisemista. Terassikausi tuli myös avattua! Köpis on rento kaupunki ja todella mukavan lentomatkan päässä Helsingistä - sopii täydellisesti kohteeksi vkonloppureissuille!

Meillä ei ollut tehtynä pöytävarauksia eikä minkäänlaisia suunnitelmia päämme menoksi. Menimme täysin fiiliksen mukaan ja se tekikin lomasta parhaan mahdollisen! Stressitöntä ja spontaania meininkiä ilman karttoja ja suunnitelmia! :D Jos halusimme löytää jonnekin niin kysyimme vastaantulijoilta tietä. Näin löysimme myös legendaarisen Kristianian. Siinä vasta rento kohde lomalle :P

Kristianian portilla