Skorpioni kohtaaminen

Kävelimme toissailtana myöhään pimeällä mieheni kanssa luolaamme. Patikoimme pilkkopimeässä taskulampun valossa ja juttelimme niitä näitä. En muistanut yhtään varoa askeltani ja astuin rennon letkeästi skorpionin yli! En huomannut skorpionia, mutta mieheni tarkka silmä osui siihen ja hän näytti valoa ylittämääni kivenkoloon ja kysyin, että taasko siellä on käärme ja käännyin katsomaan valon osoittamaa koloa. Luulin ensin näkeväni madon, sillä skorpioni heilutti ohutta häntäänsä auki ja kiinni ja se näytti aivan madon liikkeeltä. Kysyinkin mieheltäni että onko se mato. Kun kuulin vastauksen, otin aika nopeasti jalat alleni ja juoksin pakoon. 

Aamulla heräsimme luolasta ja teimme kaikki aamutoimet ja siivosimme myös luolan edustan, mihin oli jäänyt pari patjaa edelliseltä illalta. En taaskaan muistanut varoa yhtään ja nappasin patjan maasta jolloin mieheni pyysi minua laskemaan patjan takaisin maahan. Hän oli taas nähnyt skorpionin patjan alla. Onneksi hän huomasi sen ajoissa! Mieheni tappoi skorpionin kivellä ja pystyimme jatkamaan aamutoimia. Oli aika kuumottavaa nostella patjoja tuon jälkeen... 

Siitä jatkoimme matkaa ylös Monasterylle ja törmäsimme matkalla suureen kameleonttiin! Se vipelsi aivan jalkojemme edestä ja meinasin saada sydänkohtauksen! Aluksi kameleontti oli aivan sininen, mutta vaihtoi pikaisesti värinsä kirkkaan vihreäksi kuullessaan minun kiljahdukseni. 

Helteiden noustessa meno alkaa olemaan aika eläimellistä täällä! ;)

Beduiinikihlajaiset

Nyt on sitten koettu myös beduiinikihlajaiset. Sanoin miehelleni viime häiden jälkeen, että meno on vähän turhan hurjaa minulle ja meinaan jatkossa kieltäytyä kutsuista kauniisti. No, mieheni veli meni kihloihin ja minulle ilmoitettiin, että juhlitaan ihan vain perheen kesken, pienesti. Uskoin tämän ja valmistauduin kihlajaisiin. 

"Ihan vaan perheen kesken". Tottahan se oli, mutta perhekoot ovat hiukan suuremmat täällä kuin Suomessa. Arvioisin, että juhlapaikalla oli n. 500 naista ja heillä jokaisella oli vähintään 2 lasta mukanaan. Menin ensin mieheni veljen kotiin ja siellä oli parisenkymmentä naista valmistautumassa juhlaan. Joimme teetä ringissä lattialla istuen ja ajattelin, että onpas mukavaa tosiaan juhlia ihan vain perheen kesken. Mutta kun teelasit oli kurmaistu ja meikit olivat valmiita minulle ilmoitettiin että "yalla yalla" let's go! Lähdin ihmeissäni kävelemään naisjoukon perässä ja ihan jokainen nainen kantoi pientä kääröä sylissään. Osalla oli kaksin kappalein lapsia, joten minullekin iskettiin vauva syliin, jotta en erottuisi liikaa joukosta ja tuntisi oloani ulkopuoliseksi. Kannoin hiki virraten lasta sylissäni kovassa helteessä ja joukkoomme liittyi vähän väliä lisää naisia. Mieleni teki laulaa "yksi pieni elefantti marssi näin..." Paitsi että tässä maassa elefantti ei koskaan marssi yksin, aina ollaan ryhmässä. Täällä laulun voisi aloittaa "kaksikymmentäkaksi pientä elefanttia marssi näin, aurinkoista tietä eteenpäin..." ;)

Lopulta suuri joukkomme saapui talolle ja meidän piti nousta kapeat portaat ylös. Kaikki naiset rynnivät samaan aikaan kapeasta raosta sisään ja muksivat omilla lapsillaan toisia lapsia pois alta. Katsoin näkyä kauhuissani ja päätin odottaa ja päästää kiireisimmät ensin. Minut kuitenkin tempaistiin taas väkivalloin mukaan ja yht'äkkiä olin tungoksen keskellä: yhä pieni vauva sylissäni. Pelkäsin kuollakseni, että pudotan lapsen, sillä kaikki tönivät ja tuuppivat minua. Pysyin hädin tuskin itse pystyssä enkä nähnyt yhtään minne astuin. Selvisin kuitenkin lapsen kanssa turvallisesti sisään ja huomasin kauhukseni, että talo oli tupaten täynnä naisia ja lapsia. En ole vielä ollut näin tiiviissä tunnelmissa. Jos halusin liikkua pari metriä, piti minun yrittää sulloutua väkimassaan ja pyrkiä pysymään pystyssä, sillä jos olisin kaatunut, uskon että minut olisi tallottu maahan. Sitä väkimassaa oli nimittäin mahdotonta pysäyttää. 

Raivasin tieni morsiamen luo ja onnittelin häntä. Sen jälkeen säntäsin hädissäni ulos tuulettumaan. En kertakaikkiaan pystynyt olemaan sisällä, liikaa meteliä ja liikaa ihmisiä. Musiikki peitti taas lasten itkun, kun he kaatuilivat kuin dominon palaset maahan yksi toisensa jälkeen eikä kellään ollut aikaa nostaa heitä ylös. Juhlassa tarjoiltiin virvoitusjuomia ja kakkua. Kun tarjoilijanaiset tulivat isojen cola-laatikoiden kanssa keskelle väkijoukkoa, hyökkäsivät naiset kirjaimellisesti naisen kimppuun repien laatikon muoveja auki ja he tarttuivat limutölkkeihin aivan kuin olisivat kuolla janoon. Näky oli taas kuin villipedoille olisi heitetty lihakimpale. En uskaltanut mennä osingolle ollenkaan, mutta onneksi noin kymmenkunta lasta pitivät minusta huolta ja he taistelivat myös minulle limun ja kakkupalan.

Olin siis itse juhlassa ehkä noin 40 minuuttia ja sen jälkeen pakenin paikalta. Juhlan jälkeen sanoin miehelleni, että olipas tosiaan mukava juhlia ihan pienesti, ihan vaan perheen kesken ;)

Paimentolaiselämää

Mieheni veli paimentaa vuohia ylhäällä vuorilla. Tulimme tänään katsomaan hänen lampaitaan ja auttamaan niiden hoidossa. Tai minä lähinnä katselin kaukaa ja mieheni hoiti lampaat veljensä kanssa. Mieheni veli omistaa noin satakunta vuohta. En ikinä muista, että täällä ylhäällä vuorella on hyytävän kylmä! On hassua, että vain puolen tunnin ajomatkan päässä sää voi olla näin totaalisen erilainen kun alhaalla kylässä. Tuuli on todella kylmä täällä, onneksi sain päälleni painavan lampaan karvasta ja nahasta tehdyn beduiinitakin. Kun seison takki auki tuulta vasten, tuuli tarttuu takkiini ja se  melkein tempaisee minut mukaansa! 

Tulin nyt vuoren huipulle ihailemaan auringonlaskua ja kirjoittamaan blogiani. Muut jäivät ruokkimaan vuohia ja antamaan niille vettä. En osaa sanoin kuvailla tätä näkymää tällä hetkellä eikä kannattavani kamera onnistu nappaamaan riittävän hyvää kuvaa tästä. Istun yksin kiven päällä, katson alas hämärtyvään beduiinikylään ja näen miten valot alkavat syttyä taloihin. On hiljaista, kuulen vain lampaiden ääniä ja tuulen huminaa. Ilma on niin raikasta hengittää. Haistan yrtit, mitä mieheni on yrittänyt opettaa minulle, mutta en edelleenkään muista mikä on mikäkin. Mutta tuoksu on kuitenkin puhdas, voimakas ja huumaava.

Sanoin miehelleni, että haluaisin nukkua täällä vuorella. On ihanan viileää ja rauhallista. Ehkäpä nukumme täällä taivasalla taikka pikkuruisessa beduiiniteltassa, mikä on pystytetty lampaita paimentavia beduiineja varten. Viime yönä nukuimme beduiinikylässä talon katolla, sillä sisällä on aivan liian hiostavaa nukkua. Yöpyminen talon katolla on myöskin kiehtovaa, on mukava nukahtaa kylän ääniä kuunnellessa. Naapurien juttelu, aasien ja hevosten hirnunta, sishan porina, autojen äänet... On jotenkin rauhoittavaa nukahtaa kuunnellen sitä kaikkea. 

Petra by night

Petra by night esittelee nimensä mukaan Petran iltahämärässä. Iltalippu Petraan maksaa 12 JD (n. 13 3) ja se on hyvin hyvin "turistillinen" tapa kokea Petra. Petra by night alkaa pääportilta ilta kahdeksan aikaan auringonlaskun jälkeen. Koko sola on valaistu kynttilöillä aina Treasurylle asti, mihin retki sitten jo päättyykin. Petra by night huipentuu Treasuryn kynttilämereen ja turistijoukon kameroiden salama-välkkeeseen.

Treasuryllä on pieni musikaalinen esitys: beduiinit soittavat heidän soittimiaan, kuten beduiinihuilua ja kitaran tyylistä soitinta. He myös laulavat jonkun dramaattisen rakkauslaulun jonka jälkeen ryhmä palaa takaisin samaa reittiä pääportille. On toki hienoa nähdä Petra kynttilänvalossa, mutta en voi sanoa, että suosittelisin sitä ihan ensimmäisenä tekemään Petrassa. Päivänvalossa näet ja koet enemmän ja iltatunnelmasta pääset parhaiten nauttimaan paikallisten kanssa esim. Pikku-Petrassa tähtitaivaan alla ilman suurta turistiryhmää hengittämässä niskaasi. Paluumatkalla solan pohjalla löytyi taas kerran käärme! Turistit säntäilivät taskulamppujensa valossa sinne tänne paniikissa :) Mietin vaan, miten  ihmiset vaelsivat solan pohjalla yli 2 000 vuotta sitten kuun valossa ilman taskulamppuja ja muita nykyajan mukavuuksia ;)