Tapaninpäivänä päätimme tehdä pitkän patikka-ratsastusretken ystäviemme kanssa Pikku-Petran upeissa vuoristomaisemissa. Matka oli pitkä, joten pakkasimme paljon juomavettä sekä ruokatarpeita aasiemme selkään. Lähdimme aamuyhdeksältä matkaan ja palasimme vasta auringonlaskun jälkeen takaisin.
 |
| Pieni kokoero ei menoa haitannut! ;) |
Tämä reitti oli minulle ihan uusi ja sain kokea tämän ensimmäistä kertaa. Matkamme taittui paikoin kävellen, paikoin kiipeillen ja paikoin ratsastaen. Välillä reitti meni niin kapeaksi että piti vaan laittaa silmät kiinni ja toivoa ettei jalka lipsahda reunan yli. En uskaltanut ratsastaa läheskään koko ajan sillä aasinkin kaviot lipsuivat siihen malliin paikka paikoin että olisimme ehkä menneet rytinällä molemmat kuilun pohjalle jos minä olisin vielä taitellut aasin selässä epäammattimaisin ottein!
 |
| Välillä reitti oli liian haastava jopa aaseille |
Kesken kaiken meidät yllätti vanha beduiininainen suuren vuohilaumansa kanssa. Meidän piti varoa vuohien tiputtelemia kiven järkäleitä ettei tule osumaa päähän! :D
Kova kiipeäminen todellakin oli tämän arvoista! Vuoren huipulla oli kova tuuli ja näkymät ihan huikeat! Teimme lounasta tuulen suojassa ja jatkoimme sen jälkeen matkaa. Olimme vielä korkealla vuorella kun aurinko alkoi laskea. Se oli kaunista katseltavaa. Rakastan sitä kullanpunertavaa väriä millaiseksi vuoret muuttuvat kun auringon viimeiset säteet osuvat niihin.
Halusin kuvata auringonlaskua ja ottaa selfieitä, mutta beduiinit alkoivat hoputtaa minua. Pian ymmärsin miksi. Kun pimeys laski yllemme oli alastulo lievästi sanottuna haastavaa. Meidän piti kiirehtiä, jotta ehtisimme mahdollisimman pitkälle ennen täyden pimeyden tuloa. Minut laitettiin taas ratsaille jotta pääsisimme liikkumaan nopeammin. Pelkäsin aasin selässä kun se lipsui kapeissa seinämäkohdissa ja välillä hyppäsin kesken vauhdin pois selästä, kun en kestänyt jännitystä enää.
Kuvani loppuivat siis valitettavasti tähän auringonlaskukuvaan - sen jälkeen en enää uskaltanut kaivaa puhelintani esiin. Pääsimme kuin pääsimmekin lopulta alas vuoren juurelle ja siitä olikin taas ihan mukavan leppoisaa ratsastella takaisin beduiinikylään :)
Tämän retken jälkeen oli jalat peppu melko jumissa mutta mieli niin onnellinen! Taas olen yhtä mielentöntä seikkailua rikkaampi ja tulen pitämään nämä hetken mielessäni aina <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti