Olemme taas Ammanissa, samassa hotellissa kuin viime viikolla. Tällä kertaa ei ollut tarvetta näyttää family papereita, koska olemme jo tuttu näky ko. hotellissa. Olemme täällä taas viisumitaistelun merkeissä. Viisumin hakemissa ilmeni pieniä ongelmia: Jordaniassa kun ei ole ollenkaan Suomen suurlähetystöä. Saimme tiedon, että Norjan suurlähetystö palvelee viisumiasioissa Norjan kansalaisten lisäksi myös suomalaisia, tanskalaisia ja islantilaisia. Luotimme siis Norjan suurlähetystöön ja yritimme saada viisumiprosessin käyntiin viime viikolla. Norjan suurlähetystö ei kuitenkaan suostunut ottamaan meitä vastaan pitkien jonojen vuoksi ja ohjasivat meitä olemaan yhteydessä lähimpään Suomen suurlähetystöön - mikä sijaitsee Turkin Ankarassa.
Olin heti yhteydessä Turkin Suomen suurlähetystöön ja kysyin onko meillä mitään muuta vaihtoehtoa, kuin matkustaa Turkkiin ja kuin ihmeen kaupalla ystävällinen nainen vastasi samantien sähköpostiini, että hän on sattumalta tulossa pariksi päiväksi Ammaniin seuraavalla viikolla ja hän voi tavata meidät ja ottaa mieheni viisumihakemuksen! Mikä tuuri! Papereita ei nimittäin voi lähettää postitse vaan ne on jätettävä aina henkilökohtaisesti.
Saavuimme eilen Ammaniin ja otimme taksin Suomen Kunniakonsulaattiin, missä meidän oli määrä tavata Turkin Suomen suurlähetystön henkilö klo 16.00 mennessä. Meillä oli melko tiukka aikataulu, sillä odottelimme taas tuttuun tapaan Petran päässä paikallisbussin täyttymistä. Ammanin taksikuski ei tiennyt osoitetta, mutta uskotteli meille tietävänsä sen. Väärinhän se meni tietenkin ja kysyimme paikalliselta poliisilta apua. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan Suomen kunniakonsulaatista ja luulen, että hänellä ei ollut mitään aavistusta koko Suomen maasta! Kello oli siinä vaiheessa 14.30 ja aloin taas menettää hermoni. Meillä kun oli vain tämä yksi mahdollisuus tavata tämä henkilö, jotta vältymme Turkin reissulta. Poliisit pyörittelivät päätään epätoivoisina ja päätimme jatkaa matkaa. Kysyimme monilta vastaantulevilta henkilöiltä apua, eikä kukaan tunnistanut osoitetta saatikka Suomen kunniakonsulaattia.
Eräs ystävällinen mies pysähtyi auttamaan meitä ja yritimme soittaa kunniakonsulaattiin, jotta saisimme ajo-ohjeita, mutta numero ei ollut käytössä. Tämä mies lähti autollaan lähimpään supermarkettiin selvittämään asiaa ja kysyimme sillä välin kadulta kulkevilta ihmisiltä apua. Jokainen ohjasi meidät eri suuntaan ja osa myönsi rehellisesti että ei ollut aavistustakaan, mistä paikasta oli kysymys. Lopulta meitä auttanut mies saapui supermarketista ja antoi meille innoissaan ohjeet Suomen kunniakonsulaattiin. Juoksimme kiireen vilkkaan miehen ohjeiden osoittamaan rakennukseen ja otimme hissin ylös. Kun hissin ovet aukenivat, luki edessämme "the honorary consulate of Croatian". Siinä vaiheessa meinasin repiä pelihousuni. Juuri näin. Konsulaatti kuin konsulaatti. Mitä väliä sillä maalla on. ;)
Kroatian kunniakonsuli auttoi meitä kuitenkin sen verran, että hän antoi meille toisen puhelinnumeron Suomen kunniakonsulaattiin, mutta hekään eivät tienneet missä se sijaitsee. Soitimme samantien numeroon eikä sekään toiminut aluksi. Kello oli jo puoli neljä ja aloin jo menettää toivoni. Päätin kuitenkin yrittää soittaa uudestaan ja uudestaan ja lopulta numero toimi ja puheluuni vastattiin! Saimme sieltä ajo-ohjeet ja hyppäsimme taas taksiin. Ehdimme kuin ehdimmekin ennen neljää paikan päälle ja tapasimme Suomen suurlähetystön edustajan! Olin onnesta soikeana! :) Paperimme olivat muuten kunnossa, mutta meiltä puuttui Jordanian päätuomarin sekä Jordanian ulkoministeriön leimat vihkitodistuksestamme. Leimojen haku jäi siis seuraavaan päivään ja sovimme edustajan kanssa, että voimme lähettää puuttuvat paperit hänelle jälkikäteen Ankaraan.
Vihdoin paperityö alkaisi olla voiton puolella. Olemme nyt odottelemassa vihkitodistuksen kääntöä englanninkielelle virvokkeiden parissa hellepäivää paistatellessa. Kun lopulliset käännökset ovat valmiita, voimme lähettää ne Turkkiin ja lähteä kotimatkalle takaisin Petraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti