maanantai 29. joulukuuta 2014

Uusi Vuosi

Nyt kun joulusta on selvitty on aika kääntää katse kohti Uutta Vuotta! Tänä vuonna vietämme sitä iki-ihanassa Tallinnassa! Yövymme ystäväni luona Viimsissä, mikä on reilun 10km päässä Tallinnan keskustasta. Uutta vuotta tulemme kuitenkin juhlistamaan keskustaan shishan ja kuplivan merkeissä!

Virosta löytyy kivasti viihtyisiä shisha kahviloita, mitä ei harmiksemme Suomesta löydy oikein mistään. Onneksi Helsingistä pääsee helposti Tallinnaan! En malta odottaa! <3 Riemukasta Uutta Vuotta kaikille!!

Shisha kahvila Tallinnan vanhassa kaupungissa

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu



Olipa ihana joulu, ei voi kyllä muuta sanoa! Kävimme Tayseerin kanssa mm. hiihtämässä! En ole tehnyt sitä vuosikausiin ja Tayseerille kerta oli ensimmäinen. Upea, aurinkoinen sää, houkuttelevat hanget ja ladut tekivät hiihtoreissusta täydellisen! Tayseerin hiihdot menivät samalla menestyksellä kuin luistelukerratkin ;D Mutta aina sieltä lumesta ylös noustiin ja jatkettiin hiihdon opettelua!




Kävimme myös Saimaan jäällä kävelemässä ja kalastamassa. Järvi oli vielä viime sunnuntaina auki, mutta riittävän paksu jääkerros oli ehtinyt muodostua juuri sopivasti joulupäiväksi ja pääsimme laittamaan verkot jään alle! Olipahan kokemus! Ja nostan hattua eskimoille!



Teimme myös iltaretken jäätä pitkin saareen ja paistoimme siellä makkaraa. Tottakai jouluumme kuului myös paljon saunomista, lautapelejä, kynttilöitä, hyvää musiikkia ja seuraa ja tottakai paljon, paljon suklaata!



tiistai 23. joulukuuta 2014

Valkoinen joulu

Saimme kuin saimmekin valkoisen joulun! Mikä täydellinen ajoitus! Lumi tuo niin paljon valoa ja tunnelmaa pimeän talven keskelle - juuri sopivasti täydentämään joulun taikaa :) Lähdemme iltapäivällä ajelemaan Itä-Suomeen. Mahtava ajokeli!



En malta odottaa, että pääsen tekemään lumienkeleitä! Ja tottakai pitää taas ottaa pieni lumisotamatsi! ;) Nyt alkaa joulufiilis olemaan aika huipussaan! En malta odottaa huomen aamuista joulupuuroa ja illan herkkupatoja! Nauttikaa joulurauhasta, jouluruuista, läheisistä ja rakkaistanne missä ikinä sitten joulun vietättekään! <3




sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulun tunnelmaa

Loppuvuosi on mennyt todella nopeasti - tuntuu kuin vasta olisi ollut kesä... Nyt joulu on jo ovella, pikkujouluja on vietetty ja on aika alkaa hidastaa ja rauhoittua joulun viettoon. Vielä loppurutistus töitä ensi viikolla ja sitten loppuviikoksi iloiseen Itä-Suomeen toivonmukaan lumiseen sellaiseen! 
 
Tänään Helsingissä tuli ihan kunnon lumimyräkkä ja se sai minutkin kaivamaan muutamat joulukoristeet kaapista esille tuomaan vähän joulutunnelmaa :) Joulutorttujakin leivoimme tänään tuomaan joulun tuoksua kotiin. Miten tunnelmallisen kodista saakaan kun sytyttelee paljon kynttilöitä ympäri asuntoa! :) Ihanaa joulunodotusta kaikille!


perjantai 12. joulukuuta 2014

Cave bar

Alkavan viikonlopun kunniaksi ajattelin kirjoittaa Petran menomestoista. Kuten olen aikaisemmin maininnutkin, ei siellä ole missään määrin samanlaisia clubeja tai pubeja kuin länsimaissa. Aqabasta löytyy pari pubia ja tietty hienoimpien hotellien yhteydessä saattaa olla jonkunlainen aulabaari. 


Petrassa on yksi aika persoonallinen (ja itseasiassa ainoa) baari, nimeltä Cave bar. Se on nimensä mukaan luolan sisään rakennettu baari ja se sijaitsee ihan Petran sisään johtavan solan sisäänkäynnin vieressä. Se on siis luonnollisestikin todella turistipaikka turistihinnoin, mutta ihan hauska kokemus siitäkin huolimatta! 



Mutta nyt alkaa viikonlopun vietto! Illan menulla on lempiruokaani maqlupah:a! Hauskaa viikonloppua kaikille! :)

maanantai 8. joulukuuta 2014

Aarrekartta

Kävin pari viikkoa sitten mielenkiintoisen keskustelun erään henkilön kanssa. Kerroin hänelle elämästäni beduiinin vaimona ja hän kysyi minulta olenko koskaan tehnyt ns. aarrekarttaa, mihin kerätään ihan konkreettisesti omia unelmia ja toiveita. Sanoin etten ole koskaan sellaista tehnyt, mutta tämä henkilö sanoi, että olen varmasti tehnyt sellaisen mielessäni - vaikka en olekaan liimaillut lehdistä unelmakuviani paperiarkille. En ole koskaan ajatellut tätä asiaa, mutta nyt kun aloimme puhua siitä, tajusinkin että ehkä siinä onkin jotakin perää.

Ihmiset ohjaavat ja vaikuttavat paljon elämäänsä ajatusten kautta. Monikaan meistä ei tätä ehkä huomaa tekevänsä eikä välttämättä tee sitä tietoisesti, mutta alitajunnassamme meillä on paljonkin vaikutusvaltaa omaan elämäämme. Mikäli ajattelet kaikesta aina negatiivisesti ja lähdet kaikkeen mukaan asenteella "ei tästä kuitenkaan mitään tule" - niin voit olla varma ettei siitä todellakaan mitään tule! Jos taas lähdet positiivisella asenteella, päätät mielessäsi että tämä homma onnistuu ja pidät koko prosessin ajan mielessäsi ja ajatuksissa että homma menee hyvin ja olet avoin kaikelle, mitä tuleman pitää - on sinulla paljon suurempi todennäköisyys onnistumiselle. Asenne ratkaisee!


Aloin vasta viime viikolla ajatella tätä enemmän ja muistin, että olen ollut lapsesta asti erittäin kiinnostunut intiaaneista. Luin lapsena ja teininä läjäpäin kirjoja erilaisista intiaaniheimoista ja heimopäälliköistä. Rakastin intiaanitarinoita ja tein paljon mielikuvitusreissuja intiaanikyliin. Tein myös koulussa paljon esseekirjoituksia ja esitelmiä intiaanielämästä. Eniten minua kiehtoi intiaalielämässä yksinkertainen elämäntapa, erilaiset heimorituaalit, intiaanitanssi, leirinuotio ja siinä kokkailu, kaunis asuinympäristö telttakylässä, hevoset (vaikkakin pelkään niitä) ja ennen kaikkea erilainen elämäntapa. 

Ehkäpä näillä haaveilla, unelmilla ja ajatuksilla (+ ripauksella seikkailunhalua) on ollut jotakin tekemistä tämänhetkisen elämäntilanteeni kanssa! Eihän sitä koskaan tiedä! :) Joka tapauksessa elän tällä hetkellä unelmaani ja olen onnellinen! 


Eli summa summarum - be careful what you wish for! ;)